top of page
2_edited.jpg

TERÄSTORNI OY

MAAILMAN JOHTAVA KEITTIMIEN JA TORNIEN VALMISTAJA -

THE LEADING SUPPLIER OF DIGESTERS AND PULP TOWERS 

Etusivu: Yritys ja Historia

YRITYS JA HISTORIA

Terästorni Oy:n historia alkoi vuonna 1968 Vilhun perheen perustettua yhtiön. Vuosikymmenten saatossa Terästorni kasvoi uusien asiakkuuksien myötä ja 1990-luvulla tulivat mukaan myös vientitoimitukset. Vuonna 2008 Terästornin liiketoiminta siirtyi pääomasijoittajataustaisen Viafin Oy:n omistukseen. Viafin Oy:ssä tehtiin omistusjärjestely vuonna 2015, jolloin Viafin Oy:n johto osti perheyritystaustaisten sijoittajien kanssa Viafin Oy:n osakekannan. Vuonna 2019 perustettiin Terästorni Oy:n avainhenkilöiden toimesta Terästorni Group Oy, joka osti koko Terästornin osakekannan muodostaen uuden itsenäisen konsernin. 8.4.2022 toteutetussa yrityskaupassa ruotsalainen teollisuudessa toimiva pörssiyhtiö Volati AB osti koko Terästorni Oy:n osakekannan ja yrityskaupan myötä Terästorni Oy siirtyi osaksi Volati-teollisuuskonsernin Tornum Groupia. 

Tänä päivänä Terästorni on kansainvälinen ja vakavarainen teollisuusyhtiö, joka palvelee asiakkaita ympäri maailman. Yhtiön liikevaihto on noin 20m€ ja yhtiö työllistää Lappeenrannassa suoraan yli 50 henkeä. 

Etusivu: Tuotteet ja Palvelut

TUOTTEET JA PALVELUT

Päätuotteitamme ovat suuret painelaitteet ja säiliöt, kuten keittimet, reaktorit, massatornit sekä varastosäiliöt, erityisesti sellu- ja paperiteollisuudelle. Terästorni suunnittelee tuotteet aina tilaajan antamien lähtötietojen perusteella. Kokonaistoimituksemme kattaa rakenteiden lujuuslaskennan, suunnittelun, konepajavalmistuksen sekä logistiikka- ja asennuspalvelut. 

Pitkä kokemus yhdistettynä jatkuvaan kehitystyöhön ovat muokanneet Terästornista ainutlaatuisen sellu- ja paperiteollisuuden toimijoiden kumppanin. Terästornin laadun taustalla on toimitusprosessin kokonaisvaltainen hallinta suunnittelusta asennukseen. Suunnittelutiimimme avulla tuotteet voidaan optimoida kustannustehokkaimmalla tavalla ja vuosikymmenien aikana hankkimamme kokemus ja tietotaito ovat parhaimmat takeet osaamisestamme.

2.jpg
xyz.jpg
DSC01982_edited.jpg

KEITTIMET JA REAKTORIT

Valmistamme selluteollisuuden tarpeisiin maailman suurimpia jatkuvatoimimisia keittimiä ja reaktoreita. Tuotteiden toimituskoot optimoidaan aina huomioiden kustannustehokas logistiikka sekä asennustyö kohteessa.

MASSATORNIT

Olemme selluteollisuuden massatornien valmistajana globaali markkinajohtaja. Suurimmat toimittamamme massatornit ovat kooltaan 15 000m³. Terästornilta löytyy kokemusta maailman vaativimmista massatorneista ja erityisesti maanjäristysalueet ovat erityisosaamisalueemme.

VARASTOSÄILIÖT

Varastosäiliötä toimitamme 100m³ - 20 000m³ kokoluokissa, joissa painopisteemme on erityisesti suurissa säiliöissä.

YHTEYSTIEDOT

Terästorni Oy

(2012386-8)

Muukonkankaantie 167 

53400 Lappeenranta

Toimitusjohtaja 

Toni Kilpeläinen

toni.kilpelainen@terastorni.fi

040 581 4127

Verkkolaskutus

003720123868

BAWCFI22

Etusivu: Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA

Ajankohtaista
bottom of page